Skip to main content

Oppisopimus­koulutus

Oppisopimuskoulutus on käytännönläheinen, työelämälähtöinen tapa opiskella. Se on joustava väylä hankkia perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai osallistua muuhun lisäkoulutukseen, joka kehittää ammatillista osaamista.

Oppisopimus soveltuu myös yrittäjälle, joka haluaa kehittää esimerkiksi liiketoimintaosaamistaan, johtamisen taitojaan tai opiskella oman alansa uusia tuulia. Lue lisää >>

OPINHALUISILLE NUORILLE JA AIKUISILLE

Oppisopimuskoulutuksen yleisenä pääsyvaatimuksena on 15 vuoden ikä ja suoritettu oppivelvollisuus. Oppisopimus tarjoaa mahdollisuuden opiskeluun vanhalle konkarillekin, joka haluaa kehittää itseään, sillä yläikärajaa ei ole.  Oppisopimuskoulutukseen voi hakeutua jatkuvasti.

Oppisopimuskoulutus perustuu työnantajan ja työntekijän työsopimukseen. Oppisopimuksella voi opiskella

  • jo pidemmän aikaa työsuhteessa ollut henkilö tai
  • uudelle työntekijälle voidaan solmia oppisopimuskoulutuksen ajaksi esim. määräaikainen työsopimus.

Jo työsuhteessa olevalle oppisopimus ei edellytä uuden työsopimuksen solmimista oppisopimuksen ajaksi.

Työajan on oltava 25 viikkotuntia tai enemmän.

Oppisopimus edellyttää työpaikkaa, jossa on tutkinnon perusteiden kannalta riittävästi tuotanto- tai palvelutoimintaa sekä tarpeelliset työvälineet. Lisäksi työpaikalla tarvitaan ammattitaidoltaan pätevä henkilö, joka voidaan nimetä opiskelijan vastuulliseksi kouluttajaksi. Sopimusajan pituus vaihtelee opiskelijan aiemman koulutuksen, työkokemuksen ja koulutukselle asetettujen tavoitteiden mukaan.

OPISKELUA TYÖSSÄ JA TYÖN OHESSA

Pääosa oppimisesta tapahtuu käytännön töissä työpaikalla. Tarpeen mukaan oppisopimukseen sisällytetään opintoja oppilaitoksessa.

OPINTOJEN RAHOITUS

Oppisopimustoimisto rahoittaa tietopuolisen koulutuksen ja näyttötutkinnot. Opiskelijan maksettavaksi jäävät mahdolliset materiaali- ja tarvikekulut.

Oppilaitoksella tapahtuvan opiskelun ajalta opiskelijalle voidaan maksaa opintososiaalisia etuja. Opintososiaaliset edut, kuten peruspäiväraha, perheavustus, majoittumiskorvaus ja matkakulut julkisen liikenteen taksan mukaisesti, ovat verovapaita.

Kouluttajatyönantajalle oppisopimustoimisto voi maksaa koulutuskorvausta työpaikalla annettavasta koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin.

Työttömien koulutuksiin voidaan tietyin edellytyksin kytkeä myös palkkatuki, jonka myöntäminen ei edellytä määräaikaista työttömyyttä. Päätöksen tuesta tekee paikallinen työ- ja elinkeinotoimisto.

Työpaikka­ohjaajalle

Opiskelijalle

Oppisopimuskoulutukseen haku
Koulutushaku

Lisätiedot

Alice Heinävehmas
040 717 5737
alice.heinavehmas(a)ksak.fi